Näytetään tekstit, joissa on tunniste outo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste outo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Outo eläin

Eräs Yhdysvaltalainen pikkukylä nousi otsikoihin keväällä 2005, kun paikallinen Sheriffi oli saanut lukuisia silminnäkijähavaintoja oudosta, luonnottoman näköisestä eläimestä. Otus oli nähty kylää ympäröivässä metsässä ja sen uskottiin olevan vaarallinen. Mediamylläkkä syntyi, kun eräs kyläläinen oli saanut napattua siitä (hyvin epäselvän) kuvan ja lähettänyt sen lehdistölle.



Eläintä epäiltiin joksikin oudoksi mutantiksi ja salaliittoteorioita lähistöllä sijaitsevan armeijan tutkimuskeskuksen osallisuudesta syntyi. Samoihin aikoihin alueelta oli kadonnut ja myöhemmin silvottuina löytynyt lehmiä, joka yhdistettiin pian tuohon luonnonoikkuun. Kyläläiset värväsivät metsästäjiä tappamaan sen, koska se oli saanut koko kylän pelon valtaan - lapset eivät enää uskaltaneet kävellä metsäpolkuja pitkin kouluun, eikä lehmiä tohdittu enää laiduntaa.

Outoa ilmestystä ei kuitenkaan enää nähty, eikä sen kohtalosta ole tietoa. Osa uskoo sen olevan yhä tuolla jossakin.

Tämä on viimeisintä otuksesta saatua kuvamateriaalia (sheriffin autoon kiinnitetystä videokamerasta):



Suurennettuna ja hidastettuna:



Huom. tarina tulee täysin ulkomuistista, eikä minulla ole enää tallessa linkkiä alkuperäiseen uutiseen (jutusta on oikeasti ollut uutinen, ja tiettävästi juttu on tosi).

torstai 15. lokakuuta 2009

Kännykkä

Myös tämä on pyörinyt netissä jo kuukausia ja oli ilmeisesti alunperin jollakin foorumilla.

"
Muutamia kuukausia sitten serkkuni (yksinhuoltajaäiti) oli saanut uuden matkapuhelimen. Pitkän työpäivän jälkeen hän laittoi puhelimensa pöydälle ja alkoi katselemaan televisiota, kunnes hänen poikansa tuli hänen luokseen ja kysyi voisiko tämä leikkiä hänen puhelimellaan. Serkkuni antoi luvan, kunhan hän ei soittaisi kenellekään tai koskisi tekstiviesteihin. Poika myöntyi ja meni huoneeseensa kännykän kanssa. Noin kello 23:20 serkkuani alkoi väsyttää joten hän päätti laittaa poikansa nukkumaan ja mennä itse myös. Hän meni pojan huoneeseen vain huomatakseen ettei tämä ollut siellä. Hän meni omaan huoneeseensa ja löysi poikansa nukkumasta sängyssä puhelin kädessään. Tarkistaessaan puhelinta, hän huomasi vain pieniä muutoksia tehdyn, kuten taustakuvan muuttamisen ja soittoäänen vaihtamisen. Lopulta hän meni kuvat-osioon ja alkoi poistamaan pojan ottamia kuvia, kunnes tuli viimeisen kohdalle. Kun hän ensin näki sen, hän ei ollut uskoa silmiään. Siinä oli hänen poikansa nukkumassa sängyllään, mutta näytti kuin kuva olisi otettu jonkun hänen yläpuolellaan olevan toimesta. Kuvassa näkyy ilmeisesti vanhemman naisen kasvojen vasen puoli.

"

 
-täsmähaku