"
Tämä on oma kokemukseni. En tiedä onko se varoitus, vai haluanko sen purkaa ulos vielä kun pystyn siihen. Tälle ei ole otsikkoa, sillä tämä ei ole tarinaa, vaan se, mitä koen. Yritän saada tämän ulos itsestäni, vaikka se tekeekin vaikeaa. Ajatteleminen on hankalaa. Mieleni ei voi kohdistua koska näen ne kokoajan mielessäni. Mutta aloitan."
Noin viikko sitten löysin netistä creepypastan, ja tajusin mitä se tarkoittaa. Olen aina muksusta asti ollut kauhu-fani, joten nämä mitä itse luonnehdin moderniksi nuotiotarinoiksi vaikuttivat mielenkiintoisilta. Koska pidän myös lukea, creepypasta-tarinat olivat mukavan lyhyita kauhukertomuksia, ja videoita sisältävät mielenkiintoisia uusia mediamahdollisuuksia käyttäviä pelottelijoita.
Creepypastasta tuli minulle kuin pakkomielle. Sen etsiminen ja katsominen... en voinut lopettaa. Koko ajan piti etsiä lisää, ja sitten tarina siitä, mikä on sen "paljastus". Luin luin luin, etsin etsin etsin. Suurin osa internetissä viettämäni aika alkoi kulua creepypastaan, sen lukemiseen, analysoimiseen ja etsimiseen.
En tiedä mitä tapahtui, mutta eräänä yönä näin painajaista. Olen ennenkin nähnyt niitä, mutta tämä oli jotenkin outo. En pysty hahmottamaan mitä siinä tapahtui. Jotain muotoja ja värejä muistan, mutta ne ovat sanoinkuvaamattomia. Vaikka mieleni jotenkin sen hahmottaa, yrittäessäni ajatella tarkemmin kuvaillakseni niitä ne häilyvät pois. Tuon yön jälkeisenä aamuna minä pelkäsin.
Olen ensimmäinen töissä, ja työpaikan pimeys ennen kuin laitoin valot päälle ahdisti. Ahdisti todella paljon. En halunnut jäädä katsomaan huoneisiin mitä sieltä paljastuu kun valot syttyvät. Samaan aikaan kun siis sytytin valot, käännyin pois. Koko päivä meni kuin usvassa. Väsytti. Ajatus ei kulkenut. Oli vain ylirasittunut olo.
Pari päivää olin aamusta iltaan väsynyt. Yöllä näin outoja painajaisia, ja taas aamulla heränneenä väsynyt. En tiedä väsymyksestäkö johtuu, mutta esineet alkavat saada outoja muotoja, kunnes räpytän silmiäni ja ne ovat takaisin omina itsenään. Saatan silmäkulmastani nähdä jotain, mitä siellä ei ole. Tuo oli vielä helppoa, mitä nyt koen. Tuo oli lasten leikkiä!
Väsymys on pahentunut, painajaiset muuttuneet ahdistavammiksi, ja alan muistaa. Voi luoja alan pikkuhiljaa aamulla muistaa niitä painajaisia, ja näen pieniä pätkiä niistä. En haluaisi. Ne ovat hirveitä. Ei ihme, että päivät väsyttävät, kun alan ymmärtää minkälaiseen helvetilliseen pommitukseen aivoni yöllä joutuvat. Muodot... niitä näen päivisin enemmän. Nyt isommissa pinnoissa. Tänään töihin ajaessani näin talon vääristyneenä, kunnes suljin silmäni hetkeksi ja se näytti jälleen normaalilta. Hetkeen en tiennyt, oliko talo oikeasti vääristynyt, mutta naamioitui takaisin? Mietin, näenkö jotain mitä minun ei pitäisi nähdä? Onko väsymys alkanut vaikuttaa jotenkin, repinyt verhon alas silmieni edestä ja väsyneet silmäni NÄKEVÄT? Sitten mietin, että tuo kuulostaa hullulta. Sen jälkeen mietin, olenko tulossa hulluksi?
Myös kuuloni tuottaa harhoja. Kun kuuntelen musiikkia, yhtäkkiä levyltä alkaa kuulua särinää ja kohinaa, kunnes sen seasta yltyy kirkunaa. Juuri, kun tukkani on noussut pystyyn ja alan miltei kirkua itsekin, musiikki jatkuu normaalina. Tuota on tapahtunut muutaman kerran. En enää kuuntele musiikkia.
Myös näen mielessäni, tai ajattelen kuolleita vauvoja ja kulhollisia matoja. Ne ovat jatkuvasti tuolla tajunnassa aivan silmieni takana. Vaikka silmilläni näenkin kallon ulkona tapahtuvia asioita, koko ajan ajatuskentässäni näen kuolleita vauvoja ja kulhollisia matoja. Ne eivät lähde pois. Aluksi en niitä nähnyt, ne tulivat tänään kun heräsin.
Joka päivä tapahtuu jotain... asiat voimistuvat. Pelot pahenevat. Näen jotain muuta. Jotain uutta. Jotain, mitä en olisi halunnut nähdä. Peiliin en ole katsonut kahteen päivään. En ole pystynyt. En ole nähnyt peilissä mitään, mutta en halua myös nähdä. Jotenkin minusta tuntuu, että jos katsoisin peiliin, en pitäisi näkemästäni. En kestäisi sitä. En tiedä näkisinkö mitään, mutta en helvetissä ota siitä selvää.
Olen miettinyt, mistä tämä johtuu. Stressistä? Ei, minulla on stressiä ollut, eikä se ole ollut näin... musertavaa ja henkisesti raskasta. Sairasta. Sairas on hyvä sana. Mielisairas. En ole hullu, sillä niin kauan kuin epäilen mielenterveyttäni, olen tarpeeksi järjissäni, etten voi olla vielä kajahtanut. Mutta minulla on teoria.
Eräänä iltana kun kannettava tietokone sylissäni sängyssä hyvässä asennossa etsin vielä viimeiset creepypastat heräsin nukahtaneena. En yhtään tiedä kauanko olin nukkunut tietokone sylissä, sillä en ollut tarkkaillut kelloa. Kymmenen minuuttia ehkä, ehkä tunnin. Tietokoneen selain oli sammunut itsessään ja välimuisti tyhjentynyt viimeisen tunnin ajalta. Siirsin tietokoneen pois ja menin nukkumaan. Tuon jälkeen kaikki alkoi, kuten tässä vuodatuksessa selitän alusta. Minulla on teoria. Törmäsin johonkin niin kamalaan videoon, että mieleni ja kehoni itsesuojeluvaisto sammutti hetkeksi niin mieleni, kuin refleksinä netinkin. Kuulostaa oudolta, mutten muuta keksi. Monesta videosta on sanottu, että katsojan sisältä kuolee joku, hän muuttuu, ei saa nukutuksi ja niin edelleen. Ehkä minä olen vahingossa löytänyt jonkun videon, mitä ei ole tarkoitettu katsottavaksi. Ja ehkä se video nyt tunkee alitajunnastani läpi. Pikkuhiljaa murtaen mieleni suojauksen, minkä koteloon se on tuon videon muistikuvat työntänyt. En tiedä, mitä tapahtuu huomenna, tai viikon päästä. Mutta jos tämä jatkuu tätä tahtia, tulen hulluksi.
Kun oikein yritän pinnistää, muistan, että videon nimessä on sana, tai kirjainjono "chronology". Toivon, ettette yritä etsiä sitä. Itsenne tähden.
Asiaan liittyen myös tässä blogissa on käsitelty asiaa: http://aikuinenleikkii.blogspot.com/2009/11/chronology-ja-chrozxavi.html
Suosittelen lukemaan. Edellä mainitussa blogissa julkaistu video:
Mikään näistä ei siis ole minun kirjoittamaani, toisin kuin Grifter-entryssä.